Jebu. Serkku-Sonja on rääkyvine palleroineen kylässä. Miten ihmeessä sellainen kalju palleroinen saa koko talon sekaisin yhdessä silmänräpäyksessä. Äiti isotäteilee ja kaikki lässynlässynlässyttää pallerolle, joka luultavasti vääntää kakkelia vaippaansa. Hohhoi. Murre tarttuu, kun on arvon serkutar keskisuomen paikkeilta asti matkustanut. Ylihuomenissa pitäisi luultavasti vääntäytyä mummolaan, mutta koska vaahtosammutin tulee mukaan, niin enpä taida maalle lähteä, vaikka kunnon kotiruuat kuinka houkuttelisivat. Sen vauvan kanssa en vietä yhtään enempää aikaa kun on pakko, oli se sitten kuinka kiltti lapsi tahansa. Harkitsen muuttavani pariksi päiväksi pois kotoa. Majottaisiko kukaan?

Huomenissa pääsen sentään itiksen kotoiseen hälinään Veeran kanssa, jälleen. Tuhlaan kaikki Italian-bugjetti rahat niin että paukkuu, enkä kadu yhtään. Pakottava tarve saada suklaata! Ja säilykehedelmiä!

Juu. Filosofia ei näytä olevan vahvimpia alojani. Silti rakastan aiheesta puhumista. Ikuisia kysymyksiä ei vaan voi olla miettimättä. Onko kohtaloa? Uskon jollain tasolla kohtaloon, sillä monet tekijät ulkopuolelta ovat vaikuttaneet siihen, mikä minä nyt olen. Jos olisin kolmannella päässyt musiikkiluokalle? Jos en olisikaan päättänyt tutustua juuri veeraan? entä, jos olisin mennyt eri ylä-asteelle? Entä, jos olisin jatkanut jalkapalloa? Kanteleen soittoa? Entä jos en tuntisi Kiltti-Tiaa? Tajusin eilen illalla, että jos en tuntisi Tiaa, en todennäköisesti tuntisi Veeraakaan. nimittäin, Tia oli aivan pikkutyttönä meistä kahdesta paljon kiinnostuneempi hevosista. (asia ei ole liiemmin muuttunut) Hän se värkkäsi meidät viisivuotiaana alkeiskurssille. Siitä (vasta) alkoi minun innostukseni hevosiin, joka on tosin hiukka laimennut. (aika paljoltikin, oikeastaan) Ja kolmannella, tutustuin Veeraan juuri siksi, että hänkin piti hevosista. Olisinko ilman Tiaa edes pitänyt hevosista? Jos en olisi ollut pitänyt hevosista, olisinko tutustunut Veeraan? Näitä ajatellessaam, ei voi olla törmäämättä kysymykseen kohtalosta, ja siitä, kuka sen loppujen lopuksi määrittää. Kuka päätti, että en päässytkään musiikkiluokalle? (opettaja) Entäs, jos olisinkin päässyt? Olisiko jonkin minulle määräämä  tehtävä jäänyt täyttämättä? Onko minulle määrätty jokin tarkoitus? Voinko minä, ihmisparka, mitenkään vaikuttaa asiaan? Voimmeko me ikinä olla varmoja, kuka päätti, että me päädymme presidentiksi, puutarhuriksi, autonkuljettajaksi, maailmandiktaattoriksi, murhatuksi? Ikävää ajatella, ettei itse voi mitenkään vaikuttaa, siispä emme ajattele niin. Minä ainakin päätän omasta elämästäni, piste.  Vai päätänkö sittenkään?

           Miettikää sitä, älkää menettäkö yöunianne. -Ombra