Jaajaa. Tänään on palmusunnuntai, päivä, jona "epäsosiaaliset" Naapurit hautautuvat peittoihin tai matkustavat kokonaan toisaalle. Rauha rikotaan ensimmäisen kerran jo aamuvarhaisella ja häiriköinti jatkuu pitkälle päivään. Meikatut, kikertävät pikkulapset kerjäävät karkkia ovelta ovelle risuja vastaan. Kepit on koristeltu tökerösti parilla harvalla höyhenellä. Pääsiäisen varsinainen tarkoitus on nykyään karkissa ja erityisesti suklaassa. Ja voi sitä parkaa, joka on totaalisesti unohtanut pääsiäisen tuomat velvollisuudet, ja tuottaa nyt pettymyksen naapurin mukuloille. Koulussa joudutaan kaikkialla pääsiäiskirkkoihin kuuntelemaan ilosanomaa ja ylösnousemusta, vaikka omassa, joka aamuisessa kouluunnousussa olisi vielä tekemistä. Jeesus oli kuitenkin vain joku psykopaatti, ja ihmiset niin hyväuskoisia, että uskoivat "jumalan sanomaa". Koitan nyt tosissani väittää, että kaikki uskonnosta aiheutunut sota ja kärsimys ovat lähtöisin yhdestä ainoasta kylähullusta, jonka äiti oli nyt vaan pettänyt miestään kylän nahkurin kanssa. Antakaa anteeksi uskovaiset, taidan tosiaan palaa helvetin lieskoissa.

Kaupallisesta, jokavuotisesta juhlasta huolimatta minun päiväni on alkanut oikein vinkeästi lukemalla taas Linnunrataa, tällä kertaa sen viimeistä osaa. Douglas Adams on minun idolini! Viimeinen osa ei kylläkään ole aivan yhtä hyvä, kuin edeltäjänsä, mutta eräs pikkuruinen paljastus kerrassaan riittää pelastamaan koko kirjan. Lukekaa itse kaikki kirjat, naurakaa vedet silmissä ja tuntekaa itsenne pieniksi. Ja jos itseluottamuksenne ei ole niin suuri kuin omani, tuntekaa itsenne minimaalisiksi. Itseinho vaan ei ole ikinä ollut kannattavaa. Suosittelen linnunrataa erityisesti ihmisille, jotka ovat joko

A) niin tyhmiä, etteivät ymmärrä, ettei koko jutussa ole yhtään mitään järkeä, ja jotka eivät edes huomaa, että päähenkilöt ajattelevat lähes pelkästään ryyppäämistä ja naisia,

       tai

B) Niin viisaita, että he ymmärtävät, että jutussa on sittenkin hitunen järkeä, ja eivät sitten välitä siitä, että päähenkilöt ajattelevat pelkästään (edelleen) ryyppäämistä ja naisia.

Itse en ole lainkaan varma, kumpaan ryhmään kuulun. Ehkä johonkin outoon sekasikiöön, missä on vaihtoehtojen lisäksi jotain, mikä muistuttaa kukkakaalia? Ehkä ei sittenkään. En ole ikinä ajatellut muistuttavani kukkakaalia.

Minun pitäisi lopettaa puhuminen aiheesta, mihin ei oikeastaan voi ottaa kantaa, paitsi ne, jotka ovat lukeneet kyseisen viisiosaisen trilogian. Joten puhukaamme säästä. Sää on keväinen. Jee.

Olen aivan häkeltynyt kaikesta positiivisesta palautteesta, jonka olen saanut blogistani. Jopa äitini, joka sentään opiskelee jo maisterin tasolla, on kehunut vilpittömästi. Ja minun äidistäni näkee heti, milloin hän ei ole vilpitön. Äsköinen lause kuulosti paremmalta päässäni. Niin että kiitos kaikille palautteen antajille. Olen kiitollinen.

Koska kaikki järkevä sanominen on nyt sanottu, voinkin ryhtyä puhumaan jostain turhasta. Sain eilen valtavan vihanpurkauksen jostain mainitsemattomasta syystä, mutta kohtaus meni ohi, kun sain  käsiini valtavan purkillisen säilykehedelmiä. Siitä johtuu edellisen kirjoituksen säilykeylsitys. Pelkästään säilykepurkin tukeva rauhallisuus ja järkkymättömyys tekivät minuun vaikutuksen. Sitten se maku. Se oli yhtä raikas, tuore, kuin kivennäisvesi mainos, yhtä uusi kuin tieto olemkassaolosta, mutta kuitenkin yhtä kokenut, kuin elämää nähnyt vanhainpiika. Kun maailmassa valmistetaan tälläisiä herkkuja, niin miten kukaan voi olla vihainen? Jos kaikki maailman päättäjät söisivät säilykehedelmiä, maissa ei sodittaisi ja kaikkialla olisi auringonkukkia, ja ainainen kevät. Ihan varmasti. Aamen.

Olen tullut hulluksi, tai kokenut valaistuksen, tai molempia.

                                                                   -Ombra