hmh. Minun pitäisi saada vaarallisen työn lisää näiltä ihmisiltä...

Tänään on sunnuntai... eiku maanantai. Eilen muutama tarkkaanvalittu kaveri tuli meille telttailemaan pihalle. Mukana oli koko pitsinnypläys kerho. Ensimmäisiksi saapui Tia, jossain ennen kahtatoista siivoamaan ja muutenkin sekoilemaan. Seuraavaksi Veera, koska hällä oli tylsää yksin kotonaan. Annina tuli tunnin myöhässä, ja oma miesstripparimme Erik haettiin viimeisenä bussipysäkiltä. Aluksi oli suht normaalia, mä esittelin talon Erkille, joka ei ennen ollut ollu meillä, ja sitten paistettiin vaahtokarkkeja notskillla. Sellaista tyttö-hihii-hauskaa. :D (taidan muuten oksentaa, tosi persläpi olo) Keksittiin lähteä kävelylle siinä puol kahentoista (?) aikoihin. Keinuttiin tarhan pihalla. Sitten joku älypää keksi lähteä autiotalon, villa Kuunarin rantaan (ne jotka tietää paikan, pitävät päänsä kiinni, joohan?). Erkki oli koko ajan kuin säikähtänyt aropupu, mikä johtui käsittääkseni jostain lapsuuden raumasta.

Villa Kuunarin rannassa olo oli melko rentoutunut ja se taisi olla minä, joka jossain vaiheessa keksin lähteä naku-uinnille. (no oli meillä pikkarit ja rintsikat, ei innostuta) Sain suurimman osan porukasta houkuteltua mustaan, kylmään veteen, vain Veera jäi rannalle hytisemään ja pudistelemaan päätään. (muistan, että tunsin itseni silloin saukoksi, mikä tuntui oudolta...) Uiskenneltiin aikamme, kunnes rantauduttiin ja lähdettiin hytisevinä ja hysteerisinä käppäilemään telttaa kohti. Muistan, kuinka oli pimeää ja sekavaa, oli paljon pelkoa ja paljon hysteeristä naurua, Erkki lietsoi joukkohysteriaa ja Veera kannusti kertomalla Bodom-järven murhista. Jossain vaiheessa kaikki säikähdettiin sammakkoa ja juostiin kohti valoa, Villa Kuunariin ei nähkääs mene valaistua tietä... Minulla ei vieläkään ollut peittonani muuta kuin pikkarit, rintsikat ja erkin huivi, muilla oli yllään sentään hupparit. Sillä lailla ilkosillani hipsin ympäri katuja. Pilattiin siinä erään parin romanttinen ilta pitämällä nudistiparaatia Helsingin yössä, ja annettiin tyhmille rikkaiden penskoille katsottavaa vilauttamalla paljasta pintaa. (ne tuijotti meitä kuin halpaa sakkolihaa) Sillä kuskillakaan ei ollut liikennesäännöt mielessä... Pihalle päästyä laitettiin lisää puita tuleen ja hytistiin ja lämmitettiin kylmänkankeita kankkujamme. Jossain vaiheessa piti ottaa märät rintsikatkin pois, ja verhoiduin Veeran huppariin. Istuttiin hyvän aikaa  siinä takkavalkean loisteessa makuupusseihin kääriytyneinä ja pohdittiin lapsuuden traumoja. Erkki säikkyi pienintäkin, Veera pelotteli, Annina nakuili (älä pahastu?) ja Tia hukkasi aivonsa jonnekkin. Aivot ovat vieläkin hukassa... Tyypillistä.

Jossain vaiheessa siirryttiin telttaan valvomaan. Kukaan ei edes ajatellut nukahtamista. Aikaa kului...ja kului... En todellakaan jaksa muistaa miltein olematonta järjenjuoksuani sillä hetkellä. Kello oli jo pitkällä tämänpäivän puolella, kun lähdettiin Anninan kanssa käpöskäpöskäpöstelemään ympäri jorpakkoa, aurinko nousi. Sain aivoni hetkeksi takaisin, mutta hukkasin ne taas telttaan saavuttaessa. Siinä vaiheessa rupesi luomi painamaan, ja siirryin rauhaisaan nurkkaan tuhisemaan, en kuitenkaan nukahtanut. Mahdotonta siinä melussa. Aamulla viiden aikaan noustiin ja mentiin sisälle juttelemaan. Erkki sai päänsärkyynsä lääkkeitä, en muista, mitä, ja ne saivat hänet uneliaaksi. Menin jossain vaiheessa melua pakoon saunaan naureskelemaan Anninalle, joka koitti etsiä minua.

Kiskottiin Erkki ylös ja juotettiin sille kahvia, niin saatiin lähdettyä yön kolmannelle kävelylle. Se oli kyllä jo aamua... Äiti soitti ja käski kotiin, mehän toteltiin. Veera nukahti telttaan minuutiksi, ei raukka tykkää kahvista ja oli pärjännyt koko yön ilman sitä. Äiti vei Erkin metrikselle ja jäätiin nelistään. Sekoilu alkoi. Joululaulut vääntyivät vaikka miksi hysteeristen ihmisten suussa. Veera vaan lepäsi naurusta hytkyvän mahani päällä silmät kiinni. Hää oli oikeen söpö. <3 Tian Petteri Punakuono- tulkinta oli varsin ihailtava.

Tunnen tällä hetkellä kaipaavani vatsahuuhtelua ja unta. En saa kumpaakaan.

Asuni on kaunis. Raitahuppari-seppälänpyjamahame-tuulihousu-koiratohvelipuku. Päälle räjähtänyt kampaus ja turvonneet silmät. Viimeistä huutoa!

                                                                                    -Riki