muhhuu. Palasin tänään riparilta. Viikonaikana raapustettu tarkempi (lue=paskainen ja täynnä kuivaa läppää) selostus täällä.  Minulla oli ihan mukavaa huolimatta siitä että minulla oli kaksi marisevaa mummelia matkaseuranani ja ajattelinkin lähteä ensi vuonna isokseksi. pelkästään isoskoulutus arveluttaa, sillä olen tammikuusta eteenpäin Intiassa. Ihmiset olivat hullua porukkaa, mutta siitä huolimatta mukavia. Raamisryhmäni vetäjä oli Sini pippurisirotin ja "sivistävänä" seurana Suvi, Ville, Aleksi/Akseli (juu en vieläkään tiedä kumpi) ja Jesper. ;Heidän kanssaan vietettiin suurin osa ohjatusta toiminnasta joten minun mielenrauhani järkkyi ja 'you have failed please die' vainoaa minua lopun ikääni. Huoneessa punkkasi minun, vevven ja Tian lisäksi Mari ja Heidi. Mukavia ihmisiä, ollaan yhteydessä vastakin, joohan! Ja Mari tulee varmaan mun kanssa isoseks sitten ^^. Oppitunnit olivat anuksesta, 4 ½ tuntia päivässä uskonnollista hapatusta, missä kerrottiin muunmuassa, että ehtoollisella ollaan "salatussa yhteydessä Jumalaan". Tosin Jumalan olemassaolosta saatiin ihan hyvä keskustelu aikaan. Hartauksiin, Jumalanpalveluksiin ja hirveisiin lauluihin tottui ajan kanssa, siihenkin tottui, että jokaiseen iltalauluun (tule askele askeleelta...) tuli Tian suunnalta ehdoton "vittu".  Kävin muuten uimassa parina ekana päivänä, sen jälkeen tuuli liikaa. Iltaohjelmista sen verrasn, että olen nyt sanonut sekä Mikolle että Samille rakastavani niitä, pitänyt Samulia sylissäni ja repeillyt jollekkin, mitä kutsutaan "kuiviksiksi" Juu nimestä voi päätellä kuinka sivistyneestä huvista oli kyse. Juu ja vähäisen vapaa-ajan ja permamenttitussien ansiosta Seepiat leviävät ja leviävät. :3
Uskoon en tullut, vaan pikemminkin sain uusia perusteita ateistisuudelle. Sukulaisille tiedoksi, etten löytänyt Jeesusta enkä aviomiesehdokasta. Ikävää tuottaa pettymys, mutta näin on. Suihkua tuli jo ensimmäisenä päivänä ikävä. Datista ja musiikkiakin kaipasin SUURESTI. En myönnä ikävöineeni perhettäni.Unna soittaa minulle nyt heti ja lähtee kanssani leffaan. Dataus on riemuni.

Voi hitto anteeksi hirveästi eihän tuosta saa mitään selkoa ja Mikko paljastui epämuodostuneeksi hamsteriksi.