Gööö. En ole varma mikä päivä tänään on. En ole varma vietinkö veeralla kaksi vai kolme päivää. Tiedän vain, että minua väsyttää niin saaatanasti. Tästä näkökulmasta ja tällä hetkellä on varmasti vähän vaikea lähteä tapahtumia selvittelemään, mutta yritän parhaani, yrittäkää tekin saadaa joku selko : D

Juu eli jo alussa oli kaikkea outoa sähläystä. Minun oli tarkoitus ehtiä käydä kirjastossa, ennen kuin Vevve ehtisi palata kotiin suokista, mutta toisimpa kävi. Joten poljin kirjastoon ja takaisin niin nopeasti kun pääsin, pakkasin kamat vihreään laukkuuni, jonka heitin pyörän takapakkarille ilmeisesti puolihuolimattomasti. Veeralle päästyäni huomasin, että laukku on poissa. Lähdin kävellen etsimään laukkuani ja törmäsin matkalla Tian äitiin, joka oli menossa Tian mummin kanssa Roopen treenejä katsomaan. He auttoivat minua etsimään laukkuani, ja kun sitä ei pitkän kävelyn jälkeen löytynyt, yritimme soittaa poliisiasemalle. Poliisit lomailivat, ja viesti meni vastaajaan. Kävelin takaisin vevvelle ja koitin unohtaa laukkuni, mikä onnistui hienosti, Tian ja Vevven suosiollisella avustuksella tietty. Siinä vaiheessa me sitten ilmeisesti touhuttiin kaikenlaista. "Pelattiin" wii fittiä, katsottiin  Robin Hood- tv sarja (vevve ällöksyi ihQa Robinia) Ja Skinns. Se oli kiva, mutta se tulee päällekkäin uutisten kanssa niin tietenkään en voi sitä ruveta seuraamaan :´< Me hölistiin paljon kaikenlaista ja järkytyttiin suuresti kun Erik soitti selvin päin! Tuli taas surullinen ja juoruämmämäinen olo, joka meni nopeasti ohi :D
Pistettiin se ihana animaatio-Anastasia pyörimään. (Vevve ällöksyi taas ihQa Dimitriä, ja leffan lauluja </3) Itseäni häiritsi vain se, että Dimitrillä (ah!) oli aikuisen Simban ääni ja Prinsessa Anjalla taas ANZ-muurahaizet-leffan rinsessan ääni. Sen jälkeen katsottiin vielä Carrie, jonka loppu säikytti minut sydärin partaalle, ja Terminator 3, jonka aikana vevve oli ihan hysteerinen.
Lopun yötä aina aamuun asti datailtiin, leikittiin hamsujen  kanssa, hölistiin ja puuhailtiin omiamme, kunnes kello tuli kuusi ja minä päätin lähteä hakemaan laukkuani (joka oli löytynyt kotitien päästä >___ <) kotoa ja  Tia päätti lähteä nukkumaan kotiin. Vevve jäi dataamaan. Tottakai kaikkien kotiovien piti olla lukossa, ja Dannnyn piti vikistä äitiparka hereille puoli seitsämältä, mutta loppujen lopuksi sain laukkuni ja pyöräilin takaisin Vevvelle. Seitsämän aikoihin lähdettiin sitten kaupunkille, minä itse pukeutunut kuulemma pultsariksi ja vevve belgialais-skottilaiseksi lammaspaimeneksi. Olimme Kaisaniemessä joku 20 yli seitsämän ja käytiin juomassa kahvit jossain räkälässä ja mentiin senaatintorille, missä me istuttiin tuomiokirkon portailla ja kuvattiin toisiamme ja muuta ja minä ruokin puluja käsilaukkuuni piilottamallani paahtoleivällä. Hyvin kelpasi puluille, Veerallekin. Jonkin aikaa istuksittuamme ja kuvailtuamme lähdimme Kauppatorin suuntaan. Sieltä kiersimme jotenkin härösti  Esplanadin ohi (siellä oli se virike-aitta lelukauppa) ja ööö suuntasimme kaiketi ruokaostoksille? En ole varma. Ruokaa ostettiin Vevven pullamössöjen, omien minikarjalanpiirakoitteni ja pullollisen light-kokista verran. Hyvin riitti, juuri  ja juuri. Soitettiin Unnalle, joka oli tulossa Bussilla kaupunkiin. Unna kuulosti "iloiselta" kun ilmoitimme odottavamme häntä Kampissa. Ei me sitten jaksettu odottaa kunnolla, tietenkään. Käveltiin odottamaan, jospa UFF aukeaisi, siellä oli 3€ päivät. Itselleni löysin ihut vihreät shortsit, vevve iison paidan. Menimme ruttopuistoon istuksimaan. Maa oli märkää. Sitä rataa se jatkui, kunnes Unna pitkän odottelun jälkeen suvaitsi raahata suloisen, pinkin päänsä paijausetäisyydelle. Kierrettiin UFFit uudestaan. Minä sain todistaa muutamia todella töykeitä ihmisiä UFFissa. Jupisijoita ja tönijöitä. Mutta oli siellä se kiva mieskin, joka toivottavasti osti sen kivan takin, jota näin hänen sovittavas : D Käytiin Punnitse & Säästässä ostamassa äklöjä juttuja ja sitten Unna meidät hylkäsi ja lähti petturiporukan matkaan. Pöf.
Vevven kanssa käveltiin apaattisina Foorumiin, missä syntyi päätös kotiinpaluusta. Perse verillä poljin itseni vielä kotiinkin.
Mitäs tässä. Olen ollut nyt 33 tuntia ja 44 minuuttia kokonaan ilman unta. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin valvoa vielä toisenkin vuorokauden, mutta olen silti äärettömän kiitollinen, ettei tarvitse <3

Hyvää yötä, lapset