Odottelen että olisi sopiva aika lähteä miittiin, joka todennäköisesti jää tyngäksi kun kaikki jäävät pois ihq-darran takia. En keksi mitään päällepantavaa mutta tuskin se haittaa, tuskin onnistuisin näyttämään kivalta missään vaatteessa tänään. Eilen oli kevätjuhla, lopullinen vapaus ja elämää pellossa. Melkein. Paha vain, että ensi maanantaina alkaa työt jotka pitävät minut kiireisenä juhannukseen asti. Juhannuksen olen ruotsinlaivalla ja sen jälkeen vasta kunnolla lomalla. Työt ovat hyvä asia, sillä ne tarkoittavat rahaa kesäkuun loputtua ja puolen kuukauden täydellistä ajattelutaukoa. Teen vain mitä käsketään tehdä, en mieti mitään, nollaan aivot niin ei tule tehdyksi mitään typerää. Loppukesästä varmaan sitten hölmöilen senkin edestä, jollen löydä sisäistä alkutavua (om) joka tekee minusta lauhkean lammaspaimenen loppuelämäni ajaksi.

Suvivirsi kajahti, sain jopa elämäni ensimmäisen stipendin. Kirjastipendin vain, mutta olen silti yllättynyt ja tyytyväinen siihen, että onnistuin olemaan hetken ajan muutakin kuin tavallinen, tylsä keskinkertaisuus.

Kaksitoista päivää kuolemaan.