Täytin tänään vuosia rikkaimuroinnin ja vevven sponssaamien pakastemässytysten merkeissä. Minä en ole pitänyt lahjontajuhlista ollenkaan pitkään aikaan. Inhoan saada asioita, joita en tunne ansainneeni. Minua ahdistaa saada ihania lahjoja, joista en osaa enkä pysty kiittämään tarpeeksi, ajattelen aina antavani tympeän ja kiittämättömän vaikutelman vaikka oikeasti olen ihan liikutuksissani kaikista saamistani huomionosoituksista (joita ei tänäkään vuonna tosin tullut satelemalla, ja hyvä niin.) Siispä. Vuosi taas mennyt siitä, kun viimeksi oli mun syntymäpäiväni ja se siitä. Ja kiitos vevve patongista ja kaakusta <3

Olen ihan pulassa tämän lahjaongelmani kanssa kun tulee joulu. En osta tänäkään vuonna kellekään lahjoja (paitsi perheelleni, ja heille siksi kun sain sitä varten joululahjanostorahaa) Tavallaan sitä toivoisi saavansa kaikenlaista mihin ei itsellä ole varaa vähän samalla lailla kun rippijuhlien kanssa silloin joskus miljoona vuotta sitten, mutta kuitenkin kaikkein päällimmäisenä mielessä olisi paluu sellaisiin jouluihin, kun maleksi vaan tiellä keittiössä lapsena. Sellaisiin jouluaamuihin, milloin kaikkien lasten puuroista löytyy toivomusmanteli ettei siitä tulisi riitaa, ja sitä vaan ihmettelee miten kaikkialla on äkkiseltään niin hienoa ja kimmeltävää ja siistiä. Ettei tämä nyt ihan herkistelyksi menisi, voin jopa julkaista tähän minun joululahjatoivelistani:

1. Minitermari (tarvitseeko tähän selitystä?) Meillä on ajastettava kahvinkeitin, meillä on kroonisesti väsynyt lapsi joka ei aamulla ehdi tekemään mitään, meillä on siis akuutti minitermarin tarve! Sinne pitäisi mahtua pari kuppia kahvia ja sen pitäisi pysyä lämpimänä n. 6-8 tuntia vähintään. Ja simsalabim, joulun jälkeen kouluun palaa alati iloinen ja pirteä lapsonen joka hihittää ja palpattaa tauotta.

2. ISO muki. Yksi asia mistä olen katkera ja se on tämä: Kukaan ei koskaan anna minulle niitä tavanomaisia lahjoja, kuten ihana indiskan litran vetoinen kahvikuppi ja joku kiva teelajitelma.

3. PS3:seni on nälkäinen Tässä kohtaa lahjalistallani antaudun puhtaalle omistaisenhalulle ja ahneudelle. Haluan pelejä, haluan että ne ovat hyviä, haluan että ne ovat halpoja ja haluan että niitä on paljon. Ensimmäisenä nyt tulee mieleen mm. Assassin Creed 1, jonka varmaan saisi halvalla vaikkapa GameStopista nyt kun toinenkin osa on ilmestynyt... Huippua olisi kaksinpelitoiminnon ja jonkun verkkosovelluksen sisältämä peli. Tietysti kaikki hyvät elokuvat olisi myös tervetulleita.

4. Olen perso hyvälle kirjallisuudelle. Mutta toivon silti, ettei minulle yritetä ostaa kirjoja, jollei tiedä minun olevan kyseisestä kirjailijasta innostunut tai jollen ole kyseistä kirjaa toivonut, koska tässä suhteessa olen nirso. Juuri nyt lukulistalta löytyisi Huonosti käyttäytyvät jumalat, josta luin joskus kesällä hyvän arvostelun Imagesta, jonka kirjoittajan olen onnellisesti unohtanut ja jota en vieläkään ole saanut käsiini, vaikka tiedän, että opus löytyisi herttoniemen kirjastosta.

5. Extra! Kauratyyny. Sellainen joka heitetään lämpimään uuniin tunniksi ennen nukkumaan menoa, niin että saa viereensä lämpimän tyynyn, joka auttaa särkyyn kipuun ja angstiin. Näitä on kaikilla mummoilla :<

Maailmanrauha, hyvä tahto yms yms. En odota enkä toivo lahjaryöppyä, vaan aitoja asioita ja jotain, mitä en unohda heti joulun jälkeen (samasta syystä olen kieltänyt kaikkia perheen ulkopuolisia ihmisiä ostamasta minulle lahjoja. Liikaa kiitollisuudenvelkaa ja riittämättömyyden tunteita).

Nyt tuli joulumieli. Enää kaksi viikkoa jouluun. (Pitäisi varmaan alkaa käyttäytymään kiltisti ja maksaa kuviksen materiaalimaksut ja lopettaa puolitahaton koulusta lintsaaminen)