Moi. tämä viikonloppu on ollut poikkeuksellisen raskas ja uuvuttava vannoutuneelle luolalepakolle, joka ei kuin pakon edessä pistä nenännipukkaansa ulos luolasta, jollei sitten joku kammottava mullistus uhkaa. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut kyse mistään sellaisesta, vaan vielä paljon voimakkaammasta luonnonvoimasta: Maailma kylässä-festarit viime lauantaina. Hyvää ruokaa ja etno-hippi-jeejee-meininkiä. Uskokaa, kun sanon: en ikinä ole nähnyt niin paljon rastoja samassa paikkaa. Siinä tunsi itsensä kovin... Suomalaiseksi. Veera oli mukanani, ja Erkin olisi pitänyt tulla, mutta tyyppi teki oharit. Eihäv siinä voinut kuin kohauttaa olkapäitä. Eikä se minua haitannut lainkaan, kyllä me tytöt pärjäillään. :D siinä sitten kirjoiteltiin adresseja puolesta ja vastaan. Käväisin halimassa yhtä unknown-tyyppiä, joka kanniskeli lappua: Free hugs! ja olin koko loppupäivän loistavalla tuulella. Veeralla oli sitten taas niitä "hei mennään sinnetännejatonne"-päiviä, joten lähdettiin worldvillagesta ja matkustettiin metrolla kaisaniemeen, sieltä senaatintorille istuksimaan tuomiokirkon portaille, ja siitä sitten kauppatorille.  Siinä ei kestänyt kuin alle 15 minuuttia, kun istuin Veeran vieressä suomenlinnaan vievällä lautalla ja hoin: "mä kuolen ,mä kuolen ,mä kuolen ,mä kuolen..." Paniikki ei hellittänyt suomenlinnassakaan, muuta kuin n. puolen tunnin kiertelyn jälkeen. Ennen sitä olin käynyt suomenlinnassa viimeksi 6-vuotiaana! Suomenlinna on niin ihana paikka...<3 Siellä oli hirmuisen sumuista, mutta ei onneksi tuulista paljon ollenkaan. Koin taas pelottavan aidosti oman korkeanpaikankammoni. Iuh, ei yhtään laisinkaan mukavaa. Ne kaikki luolat ja maanalaiset käytävät olivat melko pelottavia.

Tänään sitten heräsin Veeran pikkuveljen sängystä 6.50. Käänsin kylkeä ja heräsin seuraavan kerran 9.00, edelleen Veeran pikkuveljen sängystä. Ja Veera nukkui turvallisesti siinä vieressä. Tyyppi oli kuorsannut koko yön, tietämättään, raukkaparka. Lähdettiin aamupalan jälkeen kohti herttoniemeä, missä tapasimme vanhan tutun kuudennelta, ja lähdimme hänen kanssaan kohti kaisaniemeä ja POTC 3:sta. Elokuva oli parempi kuin edeltäjänsä, mutta ei kuitenkaan verrattavissa joihinkin mestariteoksiin, kuten Amélie tai Salainen ikkuna, tai saksikäsi Edvart, mutta ok, omassa sarjassaan.

Sitten tulin kotiin, tällä kertaa ilman niitä 'ai, me ollaan suomenlinnassa'-oivalluksia.

Eilen illalla katsoimme veeran kanssa Corps Pride- elokuvan (tai miten se nyt kirjoitetaankaan). Elokuva ei ollut verrattavissa mihinkään aikaisemmin näkemääni. Se oli juoneltaan onnistunut, vaikka ei kovin uskottava, ja loppuratkaisu oli harmillinen ja ilmiselvä. Elokuva oli hyvä, ellei loistava, mutta ei taaskaan parhaita näkemiäni. Silti, minun tekisi valtavasti mieli nähdä se uudestaan. <33

Vaihdoin blogin nimen, mielipiteitä?

                                           -Riki