heh, tänään hyvä esimerkki päivästä jolloin kaikki periaatteessa on hyvin mutta loppujen lopuksi ahdistaa. Kaikkialla on liikaa melua, väriä ja valoa vaikka haluaisi vain löytää täydellisen plus-miinus nollan.

(tämä ulkoasu on perseestä, ignooratkaa se)

Tänään otan itseäni niskasta kiinni ja tuotan kuvallisen CV:n sekä työhakemuksen köh, itiksen Prismaan. Olkaa ylpeitä minusta. Tämä työnhaku vähän venyi, kun alitajuntani uskotteli minulle että tammikuu on pidempi kuin onkaan ja on vielä rutkasti aikaa hakea joku suloinen kahvila jossa on kiltti työnantaja ja hyvä palkka ja pieni työmäärä. Hyväksyin vasta äsköttäin, että kesätöistä kuuluu kärsiä ja niiden pitää olla täyttä piinaa, jotta palkkapussi olisi mahdollisimman suuri nautinto, ja koska todellisuudessa olen pelokas nynnyluuseri joka ei uskalla/jaksa toimittaa työhakemusta oikeaan paikkaan..

Kaiken lisäksi ja ihan kuin ei muutenkin ahdistaisi tarpeeksi, olen kiusallisen tietoinen siitä, että yhteishaku todellakin on ensikuussa, seuraava jakso on todellakin se the very most viimeinen jakso, jolloin jokainen on velvoitettu panikoimaan itsensä stressistä puolikuoliaaksi. Kun lopulta maratonin päätteeksi saadaan (toivottavasti) lopputodistus kouraan ja (iso iso toivottavasti) hyvä jatkopaikka selville, pitää koota vielä se alkulima mikä itsestä jäi jäljelle ja mennä ilmoittautumaan. Lukioon. Iloisena ja kiitollisena päättötodistus kourassa. Olen kuollut.

Ulkona on lunta.

Lontoossakin.