Omg. Sain juuri tosi pahasti henkisesti nenilleni mutta onneks kukaan ei ollut näkemässä:

Mulla on tapana tehdä ihmisistä olettamuksia pärstäkertoimen, puhetavan ja pukeutumisen perusteella ja jaan ihmiset aina hyviin ja huonoihin. No tänään eksyin sellaisen ihmisen blogiin, joka on ensinäkemästä asti kuulunut huonoihin, ärsyttäviin kalkattaviin ja ennenkaikkea tyhmiin ihmisiin joille salaisesti tuhahtelen oppitunneilla. Sen blogissa oli uskomattoman hyvin ja kauniisti piirrettyjä kuvia sen elämästä, ja toisekseen sillä on hyvä kirja- ja elokuvamaku :-O Olin ihan järkytyksissäni. Se kyllä ärsyttää muo vieläkin puhetapansa, pukeutumisensa ja pärstäkertoimensa perusteella.

Jotenkin mä sitten vaan heräsin tajuamaan, miten yksipuolinen, mustavalkoinen julma ja lapsellinen mun ihmiskäsitys on ja että ehkä mun olis hyvä keksiä kolmaskin ihmisryhmä: sisäisesti potentiaaliset. Multa pääsi kai jossain vaiheessa unohtumaan, että kaikki jotka ei osaa ilmaista itseään kauniisti ulospäin (pistän ihmisiä tavatessa tosi paljon painoa varsinkin keskustelutaidolle ja sille että osaa kertoa ajatuksistaan ei vain selkeästi vaan myös kauniisti, ilman kaakattavaa tai honottavaa korostusta tai kimittävää ääntä. Änkyttäviä tai takeltelevia ihmisiä harvoin vaivaudun edes kuuntelemaan ja kaikkein kamalinta on ehkä se, että pidän kaikkia selvästi ylipainoisia tyhminä) eivät välttämättä ole niin henkisesti vajavaisia tai yksipuolisen tyhmiä kun aina oletan. Tässä kun pohtimaan ryhdyttiin, niin mun ensivaikutelmaan perustuvassa ihmistuntemuksessa saattaa olla aika paljon muutakin paranneltavaa: on mulle ominaista takertua tuntemattomien ihmisten ulkoisiin epäsuotuisiin seikkoihin, olen kuvitellut tunnistavani tunnistavani huonon maun ja tyhmyyden metrien päästä (yleensä tyhmän leiman saamiseen riittää joku mielestäni väärä mielipide, kimittävä äänensävy tai liika puhuminen yleensä. Vaikeneminen on kultaa, ainakin jos kiinnostaa tehdä vaikutus minuun). Kaikkein hauskinta on se, etten itse millään tavoin istu asettamiini vaatimuksiin: äänestäni en tiedä, mutta minä takeltelen, muodostan mitään tarkoittamattomia lauseita, pukeudun mauttomasti ja epähuolellisesti, ilmaisen itseäni karkeasti ja huidon puhuessani.

Kyllä mä näen päivittäin myös paljon ihmisiä, jotka istuvat siihen hyvien ihmisten lokeroon: normaalisti he ovat mielenkiintoisesti ja hyvin pukeutuvia, rauhallisia ihmisiä jotka eivät puhu paljon mutta jotain sanoessaan sanovat sen kiireettömästi ja huolellisesti muotoiltuna. Heillä on omia ajatuksia ja kyky jutella niistä. He lukevat oikeita kirjoja, katsovat oikeita elokuvia ja pitävät oikeista näyttelijöistä. Kiinnitän aina huomiota ihmisiin, jotka kirjoittavat tai lukevat. Jos joku piirtää, tarkistan ensin mitä ja miten, ja rupean sitten vasta lokeroimaan. Myönnän automaattisesti olettavani hyvää kauniista ja laihoista mallinkasvoisista ihmisistä, mutta he tosin ovat senverran tarkasti suurennuslasini alla että melko pienikin "rike" riittää leimaamaan heidät huonoon pinoon. Tietynlaiset kengät, takki tai keinahteleva kävelytyyli saattaa tarttua mieleeni, tai joku hellyyttävä maneeri kuten hiusten rämplääminen, alahuulen pureskeleminen tai hyräily / viheltäminen. Tosin kynsinauhojen repiminen ja kynsien pureskelu ovat ei - listalla. Kaikki, jotka ovat hyviä siinä missä tekevät tai ovat kiinnostuneet tai innostuneet jostain ovat hyvällä listalla. Siispä huippupiirtäjät, star wars nörtit tai vaikka matematiikkamestarit ovat kaikki hyvällä listalla. Mutta! tänään huomasin siis tässä kohtaa virheen: vaikka kaikki muu olisi huonoa, ihminen voi olla hyvä piirtäjä tai matematiikkamestari ja pitää oikeanlaisista kirjoista. Siispä kolmas ryhmä, eli sisäisesti potentiaaliset. Oi, mitä kaikkia persoonia voi olla bubbling under nyt kun avasin silmäni ja opettelen näkemään mustan ja valkoisen lisäksi harmaansävyjä!

Onhan tämä julmaa, mutta minulla on puolustus itselleni: niin kauan kun ihmiset ovat tuolla jossain muualla eivät minun luonani, minulla on lupa olla heistä mitä mieltä haluan. Koska kohtelu on sekä hyville että huonoille sama (ignooraaminen) en vahingoita ketään muuta kuin mahdollisesti itseäni yksipuolisella luokittelulla. Mitkään luokat eivät luonnollisestikaan koske ihmisiä, jotka tunnen koska olen harjaantunut katsomaan huonojen ominaisuuksien läpi kun näistä harvoista ihmisistä puhutaan. Niin kauan kun antamani tyhmänleima otsassa kulkevat eivät vaivaudu luokseni korjaamaan mahdollisesti lapsellisen vääriä käsityksiäni heistä, he saavat myös pitää leimansa, eikä se ole kuin vähäsen minun vikani.

Tiivistettynä: en enää ihmettele miksi kaikki pitävät minua ensinäkemältä koppavana kusipäänä, koska juuri sellainenhan minä olen nyt huomannut olevani.