Luin jumalat juhlivat öisin loppuun. Minun ei oikeastaan olisi pitänyt lukea sitä (tai muitakaan sen kaltaisia kirjoja) koska imen vaikutuksia itseeni kuin pesusieni. Lopputuloksena se, että olen vaikeaselkoinen ja murheellinen pari päivää lukemisen jälkeen. Ja varmaan, kun luen tämänkin parin viikon päästä nolostun läpinäkyvästä vaikutteellisuudesta. Kuunnelkaa nyt. Nauran.

Olin ratsastamassa, oli ilahduttavan helppo tunti. Siinä se, oikeastaan.

Tänään on ystävänpäivä. Aamulla olin ihan angst, koska ystävänpäiväni on säälittävä. Jotenkin neljä ja puoli tuntia lukemista auttaa siihenkin vaivaan. Olisin hirveästi halunnut nähdä jonkun, mutta, kännykkä on taas hukassa. Enkä olisi kuitenkaan saanut isompaa porukkaa kasaan, että olisi ollut järkeä vaivautua. Huomenna on liian myöhäistä tavata ketään, minun pitää siivota huoneeni ja hamsteri, pakata yms.

Ei kuulkaa yhtään huvittaisi. 

Alakerrassa haisee häränhäntäkeitto. Minusta tuntuu, etten pysty syömään sitä, vaikka se on ihan hyvää (epäilyttävästä nimestään huolimatta) Mutta se on niin rasvaista. Öljyistä. Eri tavalla kuin hampurilainen. Ei kiitos. Meille tulee tänään vieraita, Jukka ja Lilja naapurista. Ei hirveästi tee mieli, mutta kyllä siitä selvitään. Kaikesta aina selvitään.