No, olihan siellä Serenassa hauskaa kaikesta huolimatta. Koitan kerrata kaiken mahdollisimman tarkasti Anninalle lohdutukseksi (en tiedä toimiiko, vai onko matkakertomus lähinnä suolaa haavoihin...).  Matkalla Tian yllätti hirmuinen vessahätä, josta saatiin  kuulla koko matkan ajan. Itsellänikin oli karmea olo, vaikka en yleensä kärsi matkapahoinvoinnista. Matkan koettelemuksista selvittyämme Tia ryntäsi puskaan (ja viipyi siellä epäilyttävän kauan), minä koitin saada käsien tärinän lakkaamaan, ja Erik tajusi, että oli unohtanut lompakkonsa bussiin. Onneksi Tia oli ottanut ylipaljon rahaa mukaansa, ja tarjoitui maksamaan Erkin sisäänpääsymaksun. Ensimmäiseksi vaatteiden vaihdon jälkeen villiin virtaan. Vesi tuntui kylmältä, mutta siihen tottui. Villinvirran jälkeen siihen uusimpaan liukumäkeen, joka oli melko hyvä. (jopa) loput oli ryntäilyä ulko-ja sisätilojen välillä. Äiti tuli hakemaan meitä yliaikaisin, joten kyydillä pääsi kotiin vain minä, loput jäivät Serenaan. Vitutti. (vaikka siinä vaiheessa kyllä tuntui, että kloorivettä pursuaa silmistä ja korvista, en tietenkään sanonut sitä äidille, ja me riideltiin koko loppuilta...)

Kotona lysähdin heti sängylle nukkumaan, ja nukuin neljä tuntia putkeen. Äiti herätti viemään koirat, ja lopulta veinkin ne, itsesääliä puhkuen. Minulla oli neljän tunnin yöunieni jälkeen ihan hirveä olo, joten menin ilman iltapalaa nukkumaan, ja nukuin aamu yhteentoista. Nyt olo on sellainen, että voin rehellisesti sanoa olevani elossa.

Mummi on kylässä, se hössää hirveänä, ja harkitsen muuttavani Veeralle...

            Öitä...                            -Riki